 |
| Vaihtelevaa säätä Reykjavikissa keväällä 2017 |
Kulunut vuosi 2017 on ollut minulle henkilökohtaisesti raskas. Tuntuu kuin olisin kulkenut sumussa sen läpi ja odottanut jotain tapahtuvaksi. Paperilla vuosi ei kuitenkaan kuulosta pahalta.
Vietin tammikuusta huhtikuuhun Reykjavikissa opiskelijavaihdossa ja tein opintojen ohessa töitä hotellin aamiastarjoiljana. Pääsin kokemaan Islannin ankaran sään, tapaamaan uusia ihmisiä ja todella kotiutumaan Reykjavikiin. Vaihdosta saavuttuani onnistuin saamaan tuetun kolmen kuukauden korkeakouluharjoittelun Museoviraston kuvakokoelmat yksiköstä ja lopulta yliopiston taas alettua syksyllä, läpäisin museologian sivuainepääsykokeet.
 |
| Länsivuonot Islannissa keväällä 2017 |
Kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa, mutta olen palannut vuoden aikana yhä uudestaan kysymykseen; mikä minusta tulee isona? Opiskelen Turun yliopistossa yleistä historiaa. Aloitin opintoni jo vuonna 2011 puhtaasta mielenkiinnosta historiaa kohtaan, mutta selvää urasuuntaa ei ollut. Vasta Reykjavikissa päätin aktiivisesti ohjata opintojeni suuntaa. En koe kuitenkaan tyydytystä ajatuksesta, että valmistuisin työelämään.
 |
| Uteliaita kavereita |
Tämän vuoden aikana ymmärsin omaavani uteliaan luonteen. Olen aina palanut innosta oppia uusia asioita ja kaikki tuntuu kiinnostavan. Historia, luonnontieteet ja lääketiede. Lukioikäisenä olin vielä täysin varma, että minusta tulisi biologi. Ylioppilaaksi kirjoitettuani historian valitseminen oli minulle varma valinta. Nyt yliopistossa palaisin halusta päästä opiskelemaan... kaikkea.
Samalla kun minua ajaa halu oppia, toinen osa minusta miettii käytännöllisesti rahaa, asettumista ja vakaata työtä. Siskoni aloitti syksyllä yliopisto-opintojensa lisäksi Information Technology and Communication -koulutusohjelman Turun ammattikorkeakoulussa. Hänen kohdallaan tiedossa ovat hyvät työmahdollisuudet ja vieläpä kovalla palkalla. Ahne puoleni kadehtii tätä mahdollisuutta. Olen jopa harkinnut opiskelevani yliopiston jälkeen ammattikorkeassa jonkin "vakaan" ja "tarpeellisen" ammatin. Kadehdin niitä ihmisiä, jotka tietävät tarkoin mitä haluavat ja taistelevat sitä kohden.
 |
| Pohjanpaloja Reykjavikin yllä, voittavat ilotulitteet mennen tullen |
En tiedä, tulenko koskaan todella tietämään, mitä minusta tulee isona. Islannissa koin kirkkaita hetkiä, jolloin tiesin mitä haluan. Toivon kuitenkin löytäväni uusia vastauksia ja sumuisen tien selkiävän vuonna 2018. Ainakin Islannissa ottamani kuvat helpottaat Kaukomielen ikävää.
